Helteinen heinäkuu

Heinäkuu on kulunut pääosin positiivisissa merkeissä. Harjoittelu on sujunut hyvin, joskin paha epäonnistuminen viimeviikkoisissa Kalevan Kisoissa painaa edelleen mieltä.

Heinäkuu alkoi miellyttävällä yhteydenotolla, kun Lempäälän Kisasta tiedusteltiin kiinnostuksestani hiihtää seuran viestijoukkueessa. Viestit ovat olleet itselleni aina mukava yhteisöllinen lisä yksilöurheilijan arkeen eikä minun tarvinutkaan pitkään miettiä halusinko liittyä osaksi LeKin kovaa naisjoukkuetta. Vaikka Aikku ei enää satsaakaan täysillä kilpahiihtoon, on mahtava juttu, että hän on yhä mukana kuvioissa perheensä ja töidensä asettamissa rajoissa. Lisäksi uskon, että kaikissa joukkueen nuoremmissa hiihtäjissä on vielä paljon kehityspotentiaalia jäljellä. Siistiä päästä tekemään töitä yhdessä esikuvan, pitkäaikaisen ystävän (ja kilpakumppanin) sekä parin itselleni aiemmin vieraamman huipputyypin kanssa 🙂

Pari viikkoa takaperin juoksin ensimmäisen kilpailuni yli vuoteen. Kyseessä oli 10km maantiekilpailu (Kymijoki-kymppi), jossa juoksin hieman huonolla vauhdinjaolla naisten uudeksi reittiennätykseksi ajan 36:52. Olin itse juoksuuni varsin tyytyväinen huomioiden, että olen helmikuussa alkaneen lonkkavaivan vuoksi pystynyt juoksemaan vain pari kertaa viikossa ja kovia juoksuharjoituksia oli ennen kilpailua alla vasta kolme. Päätin ilmoittautua Kalevan Kisojen 10000 metrille siinä uskossa, että olisin parin hyvän harjoituksen jälkeen ja rata jalkojen alla pystynyt onnistuessani parantamaan aikaani vähintään puolisen minuuttia.

Ongelmat valkenivat minulle kuitenkin myöhemmin kisaviikolla. Pohkeet olivat krampanneet kympin päätteeksi ja kolmesta juoksuttomasta päivästä huolimatta tekivät saman tempun seuraavassa treenissä jo alkuverryttelyn aikana. Sama toistui myös seuraavassa juoksuharjoituksessa ja näin ollen valmistavat treenini Kalevan kisoihin menivät enemmän kuin pilalle. Useammalla hieroja- / fysioterapiakäynnillä pohkeet saatiin sellaiseen kuntoon, että niillä oli mahdollista juosta Kalevan Kisat läpi (kiitos siitä huollolle!), mutta kovien käsittelyiden jälkeen jalat eivät todellakaan olleet parhaimmillaan vaan nilkat lähinnä roikkuivat täysin tonuksettomien pohkeiden päässä. Huonot jalat ja hellesää olisi pitänyt huomioida alkuvauhdissa, mutta siitä huolimatta lähdin liikkeelle kuin minulla olisi ollut hyväkin päivä. Lopputuloksena oli oletetusti hyytyminen ja paljon huonompi aika kuin etukäteen oletin. Eihän se ehkä ollut fiksua lähteä kisaamaan ratakympille pohkeet jo valmiiksi sökönä, mutta kaikesta huolimatta oli kiva olla kolmen vuoden tauon jälkeen Kalevan Kisojen viivalla. Lisäksi olen ylpeä siitä, että taistelin maaliin vaikeuksista huolimatta. 9. on kuitenkin parempi kuin DNF.

Jyväskylästä matka jatkui Vuokattiin, jossa olen parin kevyen päivän jälkeen harjoitellut hyvissä olosuhteissa valmentajani Jyrki Uotilan opastuksella (en siis Mikko Virtasen, kuten tv-lähetyksessä sanottiin!). Pahin Kalevan Kisa -harmitus alkaa olla jo takana päin ja kunnonrakennus kohti talvea pettymyksen sisuunnuttamana hyvässä vauhdissa.

• Oona

 

Kuvat: Antero Korhonen (LeKi), Liikuntaseura JPS-75 ja Tero Siivola

Advertisement