Hyvä pyörä, parempi kulku

Hankin kuluneeksi kesäksi ensimmäisen oman maantiepyöräni ja jälkikäteen on kyllä pakko sanoa, etten ole katunut hankintaa hetkeäkään. Pari edeltävää kesää harjoittelin ja jopa kilpailin jalkavaivojeni ajan lainapyörällä, joka toki oli hyvä, mutta ei optimaalinen. Uusi pyörä on valittu ja asennettu juuri omiin mittoihini ja ominaisuuksiini sopivaksi, mikä on sekä lisännyt ajomukavuutta että polkemisen taloudellisuutta. Käytännössä tämä on näkynyt esimerkiksi vähempinä niskakipuina ja parempana pyöräilyvauhtina.

img_20180519_191959_015.jpg

Olen ollut jopa positiivisesti yllättynyt, että olen pystynyt tänä vuonna samoihin tai jopa parempiin pyöräilysuorituksiin kuin viime kesänä, vaikka pyöräillen tehtävää harjoittelua on ollut takana huomattavasti vähemmän. Kun viime kesänä olin loukkaantunut, tein parin kuukauden ajan lähes kaikki tehoharjoitukseni ja suurimman osan kevyistä treeneistä pyörällä. Tänä kesänä panostus on ollut maastohiihdossa ja ohjelmaan on mahtunut lähinnä yksi kevyttehoinen pitkä lenkki ja lyhyempi palauttava harjoitus vammariskiä pienentämään. Harjoitusmääriin nähden on siis jopa pieni ihme, että pyörä kulkee näinkin hyvin.

Pyörä 2
Kuva: Teemu Ojapalo

Lisäksi on ollut positiivista nähdä että pieni tehdaskiekoilla varustettu maantiepyöräni ilman lepotankoja, aerokypäriä ja muita ”hifistelyjä” on pistänyt hyvin kampoihin samoissa kisoissa ajaneille levykiekkovarusteisille triathlonpyörille. Kuulemma kiekoilla ja lepotankojen mahdollistamalla aerodynaamisella ajoasennolla on melko iso vaikutus lopputulokseen, mutta tosiasiassa en näistä lisävarusteista juuri mitään ymmärrä. Lisäksi niiden käyttö on kiellettyä muun muassa olympia- ja sprinttimatkan SM-kilpailuissa eikä useamman pyörän hankkiminen  ole tässä tilanteessa tuntunut tarkoituksenmukaiselta. Nyt minulla on yksi hyvä pyörä, joka kelpaa joka starttiin 🙂

Pyörä 1
Kuva: Teemu Ojapalo

 

Koska koen huolellisen pyöränvalinnan olleen erittäin hyvä ratkaisu, ajattelin jakaa siihen liittyen hieman omia kokemuksiani. Itse aloitin pyörävalintaprosessini vajaa vuosi sitten varaamalla ajan larunpyora.com:in Bikefit:iin, joka toimii Helsingin Lauttasaaressa.  Itse mitoitustapahtuma alkoi haastattelulla, jossa selvitettiin, millaista pyörää tarvitsin. Koska pyörän oli oltava sallittu kaikissa triathlonkilpailuissa, päädyttiin tekemään Bikefit maantiepyörälle. Ennen satulalle istahtamista selvitettiin vielä liikkuvuuksia, jotka voivat rajoittaa pyörän mitoitutuksia. ”Yllätten” narahdin juoksijan jäykästä nilkasta sekä erittäin heikosta yläselän / rintarangan liikkuvuudestani. Jälleen kerran sain siis vahvistusta sille, että näissä kahdessa riittää työnsarkaa…

img_20180518_143523_053.jpg

Bikefit tehtiin Shimanon mitoituspyörällä, jonka ulottuvuuksia säädeltiin polkiessani eri suuntiin. Koko mitoituksen ajan seurattiin tehontuottoani eri ajoasennoissa sekä rasituksen tunnettani sykkeen ja  tuntemukseni perusteella. Lisäksi ajoasentoani tutkittiin videoanalyysillä ja symmetria varmistettiin laserin avulla. Kun paras asento lukuisista vaihtoehdoista oli löytynyt, sain itselleni ”ihannepyöräni” mitat, joiden perusteella valitsimme Cervelo S3-sarjan pyörän minulle sopivaksi vaihtoehdoksi. Pyörä pistettiin tilaukseen ja keväällä sain uuden upean Cervelo S3 Ulegran  alle sopivasti pyöräkauden alkuun 🙂

img_20180519_191622.jpg

Yhteenvetona pari vinkkiä kaikille, jotka harkitsevat maantipyörän hankkimista. 1) Hyvä pyörä tuo menoon sen verran vauhtia ja ajomukavuutta, että satsaus on melko varmasti hintansa arvoinen. 2) Sopiviin mittasuhteisiin kannattaa ehdottomasti panostaa, joten suosittelen asiantuntijan tekemää pyörän mitoitusta. 3) Larunpyörässä homma ainakin toimi hyvin, joten osoitteesta: https://larunpyora.com/bikefit/ pääsee hyvin alkuun.

Itselläni tämä viikko on mennyt lähinnä jo perinteeksi muodostuneen syysflunssan kourissa. Onneksi pikkuhiljaa pääsee nauttimaan mukavista ulkoilusäistä, joita tuleville päiville on pääsääntöisesti luvattu. Mukavaa loppuviikkoa!

  • Oona
Advertisement