Hallikausi 2017 alkoi ja päättyi tammikuun 28. päivä 3000 metrin juoksulla Helsy-halleissa Helsingin Liikuntamyllyssä. Jälkiviisaasti sanoen oli vajaasta vuorokaudesta kiinni, että kisakauden avaus olisi siirtynyt pitkälle kevääseen.
Ongelmat alkoivat kilpailun jälkeisenä aamuna kovilla vatsakivuilla, jotka myöhemmin toivat mukanaan myös kuumeen. Joitakin oireita tosin oli havaittavissa jo kilpailupäivänä, mutta itse pistin hiukan sekaisin olevan mahan vain jännityksen piikkiin. Jännitin nimittäin todella paljon. Kun on ollut pitkään loukkaantuneena ja kilpaileminen on sitä kautta jäänyt vähiin, unohtuu satojen kilpailujen kokemus hetkessä. Muutama viikko sitten tuntemukset olivat kuin 8-vuotiaalla pikku-Oonalla piirinmestaruuskilpailujen lähtöviivalla.
Lopputulos ei ollut kummoinen eikä lähelläkään ennätyksiäni, mutta ei sen pitänytkään olla. Se oli kuitenkin valtava loikka eteenpäin siitä, mistä syyskuun lopulla vammakierteen ja sairastelun jälkeen lähdettiin. Alla oli vasta yksi kunnon rataharjoitus ja olin melko varma, että kisavire paranisi nopeasti hallikauden kahteen seuraavaan kilpailuun: hallimaaotteluun ja SM-halleihin. Jälkikäteen olen tietysti miettinyt, oliko 9.40 tammikuun lopulla todellinen tasoni vai vaikuttiko jo tuolloin tauti, jota vastaan yhä kamppailen.
Laboratoriokokeiden ja pienen odottelun jälkeen vatsataudin syyksi paljastui yersinia-bakteeri, joka todennäköisesti oli ei-toivottu tuliainen Portugalin harjoitusleiriltä. On todella vaikea ymmärtää, kuinka sairastuin Monte Gordossa jo kolmatta kertaa, vaikka olen ollut erittäin huolellinen elintarvikehygienian kanssa. Aloitin heti tulokset saatuani 10 vuorokauden antibiottikuurin ja jouduin pitkin hampain kieltäytymään valinnasta hallimaaotteluun. Toiveet SM-halleista elivät aina tämän viikon puoliväliin, kunnes heräsin torstaiaamuna 39 asteen kuumeessa vain kolme päivää antibiottkuurin lopettamisen jälkeen.
Toistaiseksi on vielä epävarmaa, uusiutuiko sama tauti vai oliko vastustuskykyni antibiottikuurin heikentämänä vain niin olematon, että keräsin kokoelmiini heti ensimmäisenä vastaan tulevan taudinaiheuttajan. Luulin vihdoin olleeni varovainen suolistobakteerin hoidossa ja välttyneeni kaikenmaailman pitkittymisiltä, mutta eipä näköjään tämäkään riittänyt. Labratulokset toivottavasti selventävät asioita ensi viikon aikana ja pääsen taas ottamaan askelia kohti normaalia harjoittelua.
Joskus tuntuu, kuin kaikki mahdollinen epäonni osuisi omalle kohdalleni, vaikka todellisuudessa asiat voisivat olla paljon huonomminkin. Olen kuitenkin vielä hengissä ja vaikken voikkaan juuri nyt harjoitella normaalisti, on minulla ollut muutamaa päivää lukuun ottamatta riittävästi voimia ”tavalliseen elämään”. Lisäksi olen erittäin onnellinen kahdesta ehjästä jalastani, jotka varmasti pääsevät tositoimiin heti, kun kroppa muuten on siinä kunnossa. Tämänpäiväiset SM-kilpailut seuraan hiukan katkeranakin katsomon puolelta, mutta lupaan tehdä parhaani kannustaakseni muut urheilijat koviin suorituksiin! Kesään on vielä aikaa ja nämä pienet vastoinkäymiset vain kasvattavat nälkää sitä kohti edetessä.
- Oona
Oona Kettunen 