Ei näkynyt Kettusen tyttöä kesällä juoksukisoissa ja viime vuodet tuntien syykin on varmaan helposti arvattavissa. Samasta syystä menivät myös kirjoitushalut, minkä vuoksi blogissakin on ollut hiljaista. Hajosin taas. Aiemmasta oppineesta juoksut kuitenkin katkesivat ensimmäisiin selkeisiin tuntemuksiin ja diagnoosiksi paljastui ”vain” osteopatia eli rasitusmurtuman esiaste. ”Vain”-sanankin kanssa täysi juoksemattomuus kuitenkin kesti noin kuukauden, mitä on seurannut edelleen jatkuvista tuntemuksista johtuva erittäin maltillinen juoksunaloitusjakso. Juhannuksen jälkeen kilometrejä on tällä hetkellä kasassa tasan 70 eli suunnilleen saman verran, mitä moni terve kestävyysjuoksija juoksee puolessa viikossa.
Vaikka loukkaantuminen neljättä kesää peräjälkeen harmitti ja ennen kaikkea turhautti, sain urheiluuni ja elämääni iloa asettamalla tavoitteita niissä urheilulejeissa, joiden harjoittelu oli mahdollista. Kisasin siis muutamaan otteen triathlonissa oikeastaan heti, kun pystyin (lääkärin kanssa keskusteltuani) olemaan lähes varma, että jalka kestäisi kilpailemisen. Asenteellisesti lähdin kilpailuihin ennen kaikkea pitämään hauskaa. Ja hauskaahan se oli päästä pitkästä aikaa viivalle. Nautin joka hetkestä kisaa edeltävää vessaravaamista, maitohappoja ja uupumusta myöten.
Ensimmäiset kaksi kilpailua (Pyhtään minitriathlon ja Tahkon Finntriathlonin perusmatka) jättivät voittoinensa sen verran hyvät fiilikset, että päätin vielä osallistua viime viikonloppuna Ahvenanmaalla käytyihin Olympiamatkan SM-kilpailuihin, joista kotiintuomisina oli alle 23-vuotiaiden suomenmestaruus ja pari hyvää päänahkaa. Mikään nappionnistuminen kisa ei kuitenkaan ollut, sillä koen uineeni (pääosin mutkittelun takia) selvästi alle oman tasoni, vaihtaneeni surkeasti ja säästelleeni pyöräilyssä hieman liikaakin voimia juoksuosuutta varten. Lopputulokseen on kuitenkin syytä olla tyytyväinen huomioiden se, että joulun ja juhannuksen väliset uinti- ja pyörätreenit ovat yhdellä kädellä laskettavissa eikä kesän lähes olematon juoksuharjoittelukaan tarjonnut todellakaan mitään hyviä lähtökohtia juoksuosuudelle.
Kesä päättyi siis mukavasti ja ennen kaikkea oli mukava huomata, kuinka harjoittelu on tuottanut tulosta jo lyhyessä ajassa. Iso kiitos kauden positiivisesta läpiviennistä kuuluu perhe Grönvallille, joka mahdollisti kisaamisen ja harjoittelun tarjoamalla pyöräilyyn ja uintiin lainavarusteet sekä kultaakin kalliimmat tekniikkavinkit 🙂
Vaikka treeni-into onkin tällä hetkellä kova, on nyt aika ottaa hetki kevyesti, antaa kropan toipua treenikuormasta sekä hoitaa jalan kuntoutus loppuun. Pieni huili tähän paikkaan tekee varmasti hyvää, vaikka ei luonteelleni helppo homma olekaan…
- Oona
Oona Kettunen 