Edellisestä tekstistä on taas vierähtänyt tovi, mutta tällä kertaa hiljaisuus ei onneksi ole merkki terveysongelmista. Viimeiset viikot ovat vain yksinkertaisesti olleet sen verran kiireiset, etten ole halunnut lisätä kiirettä kirjoittelemalla. Ensin matkustelua ja huonosti saatavilla olevia nettiyhteyksiä leirin päätteenä, sitten koulu ja jet lag. Opintojen kanssa onkin pidellyt turhakin kiirettä, eikä ihme kun hieman liioiteltuna hoitaa kahden kuukauden opinnot 1,5 viikossa… Liikuntatieteiden kandidaatin paperit kuitenkin alkavat olla työnohjaajan tarkistusta vaille käsissä ja kesä täten valmis alkamaan.
Sitten itse asiaan eli juoksemiseen. Leirin pari viimeistä viikkoa sujuivat hyvin. Vauhdit paranivat ja jalat kestivät yhä enemmän ja enemmän juoksua. Mielestäni selkein merkki onnistuneesta leiristä ovat kuitenkin olleet viime viikkojen hyvät harjoitukset. Ja hyvällä tarkoitan tässä mielessä sitä, että lähes jokainen harjoitus näyttää merkkejä juoksukunnon parantumisesta. Ja sehän leirin päätavoite oikeastaan olikin, että Suomeen palattuani pystyn tekemään hyvän kilpailuunvalmistavan kauden ehkä paremmilla vauhdeilla, mihin olisin pystynyt ilman korkeanpaikan harjoittelua. Vaikea sanoa, mikä tilanne ilman leiriä olisi, mutta tällä hetkellä pidän mennyttä 1,5 kuukauden jaksoa 2100 metrin korkeudessa onnistuneena. Itse juoksuvauhtia en kutsuisi vielä hyväksi, mutta siihen suuntaan ollaan päivä päivältä menossa.
Kaikenkaikkiaan pidän Flagstaffin reissua hyvänä kokemuksena. Koin ensimmäistä kertaa yli 3h aikaeron ja yli 10h kestävän lentomatkan, minkä uskon olevan arvokasta, jos ja toivattavasti kun valmistaudun Rion olympialaisiin kesän lopussa. Ja leiriä arvioidessa ei tietenkään voi unohtaa myöskään uusia ystäviä Suomen rajojen ulkopuolelta, upeita maisemia eikä täydellistä tilaisuutta surkean englannin kielen kehittämiseksi.
Harjoitteluni alkaa ensimmäistä kertaa juhannuksen jälkeen olla juoksijan harjoittelua. Täysin en kuitenkaan ole vielä luopunut korvaavistakaan ja viikoittaiset juoksuttomat päivät ja pari palauttavaa vesijuoksua ovat olleet edelleen mukana. Äitienpäivänä suomalainen kisakausi pääsee osaltani vauhtiin SM-maastojen merkeissä. Kisa on itseleni lähinnä harjoitus, jota varten ei erityisemmin valmistauduta, mutta siitä huolimatta on huippua päästä taas kisaamaan! Ja melkein yhtä ihanaa oli tehdä tiistaina ensimmäistä kertaa juhannuksen jälkeen kunnon piikkariratavetoja… Tätä on kaivattu!!!
- Oona
Oona Kettunen 
Todella mukavaa luettavaa Oona. Sinnikkyytesi ja sisukkuutesi on johtanut ilahduttavaan tervehtymiseen ja etenemiseen kohti kilpailukuntoa. Tykkäsin kovasti ajatuksestasi, että otat tulevan viikonvaihteen SM-maastot vielä hyvän harjoituksen kannalta. Komeita kuviakin oli paljon kirjoituksesi höysteenä. Terveisin: ex Haminan poika, kestävyysjuoksufani Matti Halmeaho.
TykkääTykkää