Päivä korkeuksissa

Vilkaisen kelloa, joka näyttää paria minuuttia vaille aamukuutta. Olo tuntuu riittävän levänneeltä reilun yhdeksän tunnin yöunien jälkeen. Unirytmit ovat aikaeron vuoksi aika aikaisessa, mutta mielestäni ne ovat tällaisena hyvät, enkä näe ainakaan toistaiseksi mitään tarvetta totutella muuhunkaan. Pojat nukkuvat vielä, joten yritän hiippailla pimeässä heitä herättämättä (Nukumme siis samassa huoneessa, koska erillisestä huoneesta saisi maksaa yöltä 50e enemmän. Tulemme kuitenkin hyvin toimeen, joten järjestely passaa kaikille. Oikeastaan on vaan mukavaa, kun on seuraa!). Mittaan lepo- ja ortostaattisen sykkeen, käyn vaaálla, puen päälleni ja hiippailen ulos huoneesta. Pidän sykkeiden ja painon seuraamista tärkeänä poikkeuksellisissa olosuhteissa, jotta ei-toivottujen yllätysten todennäköisyydeltä vältytään. Vaikka tuntemus on se tärkein mittari, on muutakin seurantaa hyvä olla rinnalla.

Suuntaan ensimmäisenä hotelin alakerran salille tekemään vartin aamuherättelyä crosstrainerilla. Olen kokonaisrasitusta pienentääkseni opiskellut viimeisen puolen vuoden ajan ulos tavasta treenata/verrytellä kolmesti päivässä, mutta ennen kovempia harjoituksia haluan edelleen saada kropan kunnolla käyntiin heti aamusta. Verryttelyn jälkeen kokeilen vielä hiukan triplingejä ja hölkkäilyä ja totean pohkeiden kunnon sellaiseksi, että tänään olisi vihdoin juoksupäivä. Lauantaina juoksin ensimmäisen reippaamman juoksulenkin pitkiin aikoihin, minkä seurauksena pohkeet ottivat aika pahasti itseensä. En siis uskaltanut juosta pariin päivään metriäkään, sillä tiukat pohkeet ja vammat akillesjänteen seudulla ovat aika huono yhdistelmä. Virheistä oppii. Toivottavasti…

Verryttelyn jälkeen on hyvä siirtyä valmiiksi katetulle hoteliaamiaiselle. Tarjolla ei ole mitään viiden tähden tarjontaa, mutta kyllä jotain syötävää jokaisen tarpeeseen varmasti löytää. Näin suomalaisen juoksijan näkökulmasta oli erittäin positiivinen yllätys, että tarjolla oli kaurapuuroa! Monille paikallisille vohvelit näyttävät maistuvan paremmin, mutta jääpähän meille enemmän ;).  Aamupäivällä edessä olevan kovemman harjoituksen vuoksi tyydyn tänään kevyempään ja helposti sulavaan versioon aamiaisesta. Minulla ei tyypillisesti ole ongelmia aamusyömisen kanssa vaan olen yön jäljiltä nälkäinen ja ruokahalu usein huipussaan. Mikäli edessä ei olisi kovaa treeniä vaan esimerkiksi pyörälenkki, saataisi kyseessä olla päivän tukevin ateriani.

Aamupalaa sulatellessa huollan pohkeitani  ja olen yhteyksissä kotimaahan. Aikaero on yhdeksän tuntia, joten hajoituksen jälkeen iltaunisimmat valmistautuvat jo nukkumiseen. Yhteydenpito perheeseen, valmentajiin ja kavereihin onkin parasta aloittaa jo aamutuimaan ja mahdollisesti jatkaa treenin jälkeen, jos uutta kerrottavaa ilmenee.

Vaikka pohkeet ovatkin jo paremmat, niin yritän vielä hiukan aukoa jäljellä olevia jumeja. Teen pumppaavia venytyksiä, pyörittelen golfpalloa jalkapohjien alla ja rullailen lihaksia yhteenteipatuilla tennispalloilla. Lopuksi laitan vielä jalkaan teipin siinä toivossa, että se hiukan keventäisi harjoituksen aiheuttamaa kuomitusta akilleksessa ja sen ympäryskudoksissa. En tiedä, onko teipistä mitään hyötyä, mutta kaikki keinot on otettava käyttöön, jotta jalka nyt varrmasti kestäisi.

Vihdoin, noin kello 10, on sopiva aika aloittaa harjoitus. Koska juoksumäärien kanssa täytyy varoa, siirryn suoritan parinkymmen minuutin alkuverryttelyn crostrainerilla. Tämän jälkeen hölkkäilen vielä kilometrin ennen kahdeksan kilometrin VK-pätkää. Harjoitus kulkee ehkä hiukan lauantaista paremmin, mutta rehellisesti sanoen toivoin parempaa. Tärkeintä on kuitenkin, ettei jalka ärtynyt vaan näyttäisi tosiaan siltä, että se vihdoin on parantunut. Täytyy vain hyväksyä se tosiasia, ettei huippukuntoon pääse yhdellä harjoituksella vaan nyt vaaditaan paljon kärsivällisyyttä sekä kymmenittäin järkeviä ja onnistuneita harjoituksia. Loppuverryttelyssä huomaan pohkeiden olevan taas todella tiukalla. Parin kilometrin köpöttely riittää ”turvallisuussyistä” ja verryttely jatkuu altaan puolella.

Kovemman treenin kunniaksi suuntaamme kokeneempien leireilijöiden suosittelemaan kiinalaiseen lounasbufeeseen. Parin kilometrin kävelymatkan jälkeen on aikamoinen pettymys havaita paikka suljetuksi. Harmitus kuitenkin laantuu pian, kun saavumme yliopistoravintolaan, joka on aikamoinen ruokaparatiisi. Kymmenen taalan sisäänpääsymaksulla pääsee käsiksi vaihtoehtoihin, joista jaksaa edes maistaa tuskin viidennestäkään. Ruokaa tulikin lastattua hiukan liikaa… Syömme pitkään ja hartaasti. Lopulta kello näyttää lähes kolmea kuin vihdoin palaamme takaisin hotelille.

Hotelilla saan respasta odotetun pakettilähetyksen. Running Warehousista tilatut piikkarit, joita on Suomessa huomattavasti vaikeampi ja kalliimpi hankkia, ovat vihdoin tulleet. Etenkin suosikkipiikkareitani, Niken Victory Elitejä, olen metsästänyt jo pitkään. Lisäksi tilasin hiukan tuetumaksi kengäksi Niken Matumbot sekä poistomyynnissä olleet Sauconyn maastojuoksupiikkarit. Juoksukengät ovat sellainen asia, missä en tosiaan halua säästellä! Toivottavasti niitä pääsee tällä kaudella myös käyttämään useaan otteeseen…

Loppu iltapäivä kuluu lepäilyn merkeissä, omia tavaroita siivoillessa, harjoituspäiväkirjaa täytellessä ja muita turhuuksia hoitaessa. Illalla käyn yhdessä Oton kanssa palauttavalla crosstrainer-vesijuoksu-yhdistelmällä, jonka jälkeen on vuorossa illallinen jääkaapin koottujen sekoitusten merkeissä.

Nyt kun olen vihdoin saamassa tämän maratontekstin päätökseen, on kello jo yli iltayhdeksän. Uni alkaa painaa silmäluomia, mutta hiukan lihashuoltoa etenkin pohkeille täytyisi vielä tehdä. Onneksi leirikaverit ovat innokkaita hierojia ja lupasivat yrittää paikata tältä päivältä torstaille siirtyneen hierontani. Pohkeet ovat tiukkana, mutta vähemmän kuin edellisen juoksuharjoituksen jälkeen. Toivo elää vielä, että jalkojen kunto sallii huomiselle suunnitellun palauttavan harjoituksen Alter G -juoksumatolla.

Advertisement